Taas mukava ja rauhallinen ilta. Vain yksi suurempi yhteenotto ja sen seurauksena kolme toisilleen suuttunutta sisarusta ja me vanhemmat pyörittelemme päitämme ja ihmettelemme, että mitähän taas oikein tapahtui.

 

Kaikki alkoi siitä, että nuorimmainen,16v tyttö, jäi toistamiseen koulussa kiinni tupakanpoltosta. Ja pinnaamisesta.

Tyttö ei näyttänyt katumuksen merkkejäkään eikä halunnut jutella asiasta. Veljet eivät ymmärtäneet tytön käytöstä.

Minä en vaan voinut antaa asian olla. En ole antanut ikinä olla 4 isoveljensäkään kohdalla. Aina on asiat selvitetty heti.

Ja siitä se räyhääminen alkoi. Meni jo sen verran vakavaksi käsikähmäksi sisarusten kesken, että siihen oli puututtava ja erotettava riitelevä tyttö veljistään ja pidettävä paikallaan kunnes rauhoittui.

Ja sittenhän äiti oli taas kurja ja ymmärtämätön ja ilkeä ja .....vaikka mitä.

Jälkeenpäin tyttö sanoi, että ymmärtää kyllä tehneensä' väärin ja yrittää olla koulussa kiltisti. Mutta pieni epäilyksen varjo jäi mieleeni leijumaan.

 

 

Miten ihmeessä tämä voi olla näin vaikeaa aina vaan ja yhä uudestaan???

Jos vanhin lapsi lähentelee jo 30 vuotta, niin on tätä äitiuraa takana jo sen verran, että luulisi osaavan hoidella nämä tilanteen tuosta vaan. Mutta kun en vaan osaa.

Aina tulee jotakin uutta ja sitten taas ihmettelen, että mitä nyt tapahtui.

Onko äiti-ihmisellä jokin outo geeni,joka käskee äidin aivojen unohtaa aiemmat tilanteet ja siitä syystä ei vaan yhtään kehity tässä työssä viisaammaksi ja paremmaksi????

 

 

Sivuhuomautuksena totean, että kirjoitan tätä vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani ja varmasti sadat äidit kokevat olevansa aina tilanteen tasalla. Hyvä niin. Ehkäpä silti on edes muutamia äitejä,jotka eivät täytä työpaikkailmoituksen vaatimuksia ja kirjoitan tätä heille. Kiitos jos luet ja seuraat!